Todella helppo tomaattikeitto tofumurulla

11. maaliskuuta 2019


Samettisen tomaattikeiton rakenteen salaisuutena on peruna. Perunalla keiton rakenteesta tulee ihanan pehmeä ja täyteläinen. Tomaattikeiton kaveriksi sopiikin erinomaisesti mausteissa paahdettu tofu.


Olen ehkä aiemmin saattanut kertoa, miten en oikein pidä tomaattikeitosta. Olen suorastaan kummastellut ihmisten tomaattikeittovillityksiä, kun yleensä itse olen kokenut maistamani tomaattikeitot vain vetisiksi litkuiksi. Olen kuitenkin yrittänyt viimeaikoina ottaa härkää sarvista ja löytää tuon paljonpuhutun keiton viehätyksen. Aiemmin turvauduin hummukseen tomaattikeiton maustajana. Hummus-tomaattikeitto tuntui kuitenkin hieman huijaukselta, sillä halusin oppia pitämään siitä ihan tavallisesta tomaattikeitosta.

Nyt kuitenkin voin sanoa että minä todella pidän tomaattikeitosta! Tämä keitto on sen osoittanut ja olen sitä  tehnyt useamman kertaa todistaakseni teorian oikeaksi. Tomaattikeitto kaipasi kuitenkin jotain boostia, että sain siitä mieleiseni. Tuo boosti oli niinkin yksinkertainen asia kuin peruna! Perunalla keiton rakenteesta tulee ihanan samettinen ja täyteläinen, eikä syömistä oikeastaan voi lopettaa. Kannattaa siis todella kokeilla perunaa tomaattikeittoon.


Ajattelin, että tomaattikeitto ei olisi ihan niin täyttävää vain sellaisenaan, ja onhan keitossa kiva kun on jotain suutuntumaakin. Niinpä paistoin rapeaa tofua keiton kaveriksi enkä kadu päätöstäni ollenkaan. Kun tofun paahtaa ensin kuivalla pannulla ja lisää vasta sitten pannulle maustetun öljyn, saa ihanan maukkaan lopputuloksen aikaiseksi. Tässä siis loistava tofuvinkki ihan kaikkeen tofunkäyttöön.

Tämä soppa onkin loistava ruoka kiireiseen arkeen, sillä sitä on helppo valmistaa iso satsi kerralla ja valmistu tapahtuu alle puolessa tunnissa!


Helppo tomaattikeitto tofumurulla

4 annosta

Tomaattikeitto
2 perunaa (noin 200 g)
2 tlk/800 g tomaattimurskaa esim. Mutti
1 rkl balsamicoa
½ tl mustapippuria
suolaa maun mukaan
1 prk kaurafraichea

Tofumuru
1 pkt/300 g kylmäsavutofua
2 rkl öljyä
2 tl paprikajauhetta
1 tl juustokuminajauhetta
1 tl kurkumajauhetta
suolaa maun mukaan


Kuori ja pilko perunat kattilaan pieniksi paloiksi. Lisää kattilaan tomaattimurskat ja huuhdo purkit noin ½ määrällä vettä. Lisää kattilaan myös balsamico, pippuri ja suola. Keitä kunnes perunat kypsyvät (noin 10-15 min) , mutta voit jatkaa keittämistä pidempäänkin halutessasi.

Valmista tofumuru keiton kypsyessä. Painele tofupala keittiöliinaan että enin kosteus poistuu. Murustele tofu kuivalle pannulle ja paista hetki. Sekoita öljyyn mausteet. Kun tofussa on hieman paistopintaa lisää mausteöljy pannulle ja annan tofun paistua rapeaksi.

Soseuta keitto sauvasekoittimella tasaiseksi ja lisää kaurafraiche. Tarkista maku ja lisää mausteita tarvittaessa.

Tarjoile mieleistesi tuoreiden yrttien kanssa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

4 kommenttia :

  1. Oi nam! Juuri itsekin tein tomaattikeittoa, jossa mukana omenaa ja raejuustoa :) Bataattikin toimii hyvin tomaatin kanssa. Pitää kokeilla tätäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Bataatti toimii varmasti samankaltaisesti kuin peruna, sillä molemmat ovat tärkkelyspitoisia :) Peruna on ehkä neutraalimman makuinen kun bataattilla saisi soppaan lisämakua!

      Poista
  2. Bataatin makeus kesyttää varmaan tomaattimurskan hapokkuutta mukavasti!

    VastaaPoista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget