Hellempi valkoinen crostinit karamellisoidulla sipulilla

8. maaliskuuta 2020


Vegaaninen ihmeherkku, nimittäin cashewpähkinäpohjainen valkohomejuusto. Se on taivaallista sellaisenaan, mutta erityisen hyvää paahdettujen leipien päällä!


Jokunen aika sitten vegaaninen juustomaailma järkyttyi täysin, kun valmistimme kaverini kanssa jouluksi vegaanista valkohometta cashewpähkinöistä. Tilasimme erikseen saksasta camembert valkohome-viljelmää, ja teimme juustomassan ja juustoja sitten kasvateltiin jääkaapissa kuukauden päivät. Kaverini tosin hoiti tämän raskaamman työn, sillä silloisessa asunnossamme jääkaappitilaa oli rajallisesti, eikä sinne olisi enää oikein ruokaa mahtunut juustokasvattamon lisäksi. Kuukauden päästä sitten kasvatukset tuottivat tuloksia ja saimme 2018 jouluksi valkohomeemme. Voi sitä autuutta, vaikka täytyy kyllä myöntää, että juusto maistui aluksi jopa liian voimakkaalta! En ollut syönyt oikeasti homeviljelmällä kasvatettua homejuustoa moneen vuoteen, joten en enää oikein edes muistanut miltä se todella maistui. Vähän sama kuin lapsena ensimmäisiä kertoja sellaista juustoa maistoi. Kun makuun taas tottui muutaman suullisen jälkeen, alkoi sitä juustoa vain himoita entistä enemmän. Voiko jotain näin hyvää olla!

Jokaviikkoista tai -kuukautista juttua ei kuitenkaan tuosta ihmejuustosta tullut, sillä sen verran työlästä ja hidasta sen valmistus oli. Tosin tuota viljelmää taitaa yhä pyöriä koeputkellinen pakastimessani, lieköhän enää toimivaa? Juustonkaihoisin ajatuksin muistelinkin tuota juustoani, kunnes viimein 2019 vuonna rupesi putkahtelemaan juttuja somen puolelle Juustotytöistä, jotka tekevät kotona cashewpohjaista valkohometta. Kauppoihinkin tuo valkohome päätyi lopulta ja olenkin sitä päässyt ostamaan jo muutaman kerran! Ja tämä juusto täyttääkin juuri sen homejuuston kokoisen aukon sydämessäni. Ai mitä autuutta, että ei tarvitsekaan enää kuukautta käyttää juuston kypsyttelyyn! Aluksi juustoa sai vain Helsingistä, mutta nyt täällä Tampereellakin voi nautiskella hekuista, sillä Tampereen Vegekaupastakin löytyy tuota juustoa satunnaisesti, kannattaa aina kysyä koska seuraava kuorma on tulossa! 


Aikoinaan minäkin sanoin, että vegaaniksi en voisi ryhtyä, sillä juustoista en voisi luopua. Se tuntui silloin niin mahdottomalta ajatukselta, sillä olisin voinut oikeastaan elää vain juustoilla. Toisin kuitenkin kävi ja juustonhimo sammui hassusti kun sitä ei vain syönyt. Ensin teki ehkä tiukkaa, mutta sitten se vain unohtui. Nykyään joskus paistetun juuston haju saattaa herauttaa veden kielelle, mutta vegaanisia juustojakin on jo hyviäkin vaihtoehtoja tarjolla, että ei tarvitse olla yksin ongelmansa kanssa. Voi lohduttautua aina mm. Juustotyttöjen hellempi valkoisella kaipuuta, ja tajuta että eipä sitä mitään enää tarvitse kaivatakaan! En käytä vegejuustoa oikeastaan enää ns. leivän päällä kuin satunnaisesti. Enemmänkin tulee käytettyä esimerkiksi uuniruoissa tai pizzassa, jossa juusto saa paistua päälle. Tähän olenkin löytänyt pari hyvää vaihtoehtoa kuten Violifen mozzarella style raaste tai Valion Oddlygood raaste. Nämä ovat hyvin sulavia vaihtoehtoja ja maistuvat hyvältä. Ravintohiivahiutaleita käytän sitten taas keitoissa tai risotoissa tuomaan juustoista makumaailmaa, mutta tällä hetkellä olen niidenkin kanssa hieman hukassa, sillä käytin jossain vaiheessa vähän liikaa ja nyt maku meinaa hieman kyllästyttää. Pitää siis löytää vielä uusia tuulia juustomaailmaan!

Hellempi valkoinen on omiaan juustotarjottimella tai ihan vain sellaisenaan. Olen sitä pastaan tai pizzaankin käyttänyt. Nyt kokeilin crostinien täytteenä paahdetun sipulin kanssa ja se toimi siinäkin tosi hyvin! Totesin kuitenkin, että sitä ei kannata paahtaa patonkien kanssa uunissa, vaan lisätä vasta uunin jälkeen. Näin maku pysyi raikkaampana. 


Hellempi valkoinen crostinit

monta palaa

Karamellisoitu sipuli
1 iso kelta/punasipuli
2 rkl öljyä/maidotonta margariinia
1 tl sokeria
ripaus suolaa

Lisäksi
1 patonki
1-2 rkl oliiviöljyä
1 kiekko Hellempi valkoista
rosmariinia ja/tai ruohosipulia

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Käytä grillivastusta ja kiertoilmaa, jos sellainen on.

Karamellisoi sipuli. Leikkaa puoliksi ja puoliskat ohuiksi siivuiksi. Kuullota sipuleja öljytyllä pannulla. Kun ne pehemevät, laske lämpötilaa ja lisää sokeri ja suola. Anna karamellisoitua miedolla lämmöllä muutamia minuutteja ja kääntele samalla.

Leikkaa patonki viistoon siivuiksi. Pirskota oliiviöljyä patonkien päälle ja nostele uunipannulle. Nosta pannu kuumaan uuniin ja anna leipien rapeutua pari minuuttia, mikäli käytät grillivastusta ja kiertoilmaa. Vähän pidempään jos et. Tarkkaile leipiä paiston ajan, älä päästä palamaan. Jos et käytä grillivastusta, rapeutumiseen menee vähän pidempään. Leipä saa hieman ruskistua, mutta ei mustua.

Leikkaa juusto sopiviksi paloiksi. Nostele paahdettujen leipien päälle juusto ja karamellisoitu sipuli ja ripottele päälle rosmariinia tai ruohosipulia.

Tarjoile lämpimänä. Halutessasi lisää päälle balsamicoa.


Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget