Gluteeniton ja vegaaninen täytekakku

21. heinäkuuta 2018


Luontaisesti gluteeniton ja vegaaninen täytekakku onnistuu yksinkertaisilla raaka-aineilla. Kakku kannattaa kuitenkin valmistella jo edellisenä päivänä, niin se on syöntihetkellä mehevimmillään!


Tänä kesänä olen poikkeuksellisesti ollut innostunut täytekakuista. Yleensä täytekakut eivät ole niinkään mieleeni, sillä ne ovat hieman tylsiä. Tuoreilla marjoilla ja herkullisella täytteellä saa kuitenkin aikaan ihanan kakun jota viitsii syödä useammankin kerran kesässä!

Blogini yksi suosituimmista resepteistä on vegaaninen täytekakun ohje, koska myös gluteenittoman kakkuohjeen perään on kyselty kovasti, päätin sellaisenkin toteuttaa. Samalla tämä tukee hyvin fodmap-kokeilua, sillä luontaisesti gluteeniton kakku tämäkin on, kunhan jauhot valitsee oikein. Koemaistajani olivat kovasti sitä mieltä, että tämän kakun ei huomaisi lainkaan olevan gluteeniton. Eikä etenkään että se olisi vegaaninen! Erikseen vielä kysyttiin että onko tämä varmasti nyt vegaaninen kakku kun maistuu ihan tavalliselta. Tavallinen kakkuhan tämä tavallaan onkin, ainakin minulle!


Kesän täytekakkukokeilujeni aikana olen kokeillut useita erilaisia täytteitä. Yksinkertaisuudessaan helppo täyte valmistuu esimerkiksi kermasta ja persikkasoseesta. Silloin täytteeseen tulee nätti keltainen väri. Nyt kuitenkin tein jotain hieman juhlallisempaa, ja hieman paremmin koossapysyvää. Eli valkosuklaa-marjatäyte. Valkosuklaa kiinteyttää täytettä hieman, jolloin sitä on helpompi leikata ja mansikat tuovat siihen kauniin värin. Täytteeseen voikin valita omat mieleiset marjat ja esimerkiksi vadelmilla saa täytteeseen oikein nätin värin myös!


Luontaisesti gluteeniton ja vegaaninen täytekakku

16-18 cm irtopohjavuoka

Taikina
3 dl valinnaista kasvimaitoa
½ dl öljyä/juoksevaa margariinia
2 dl gluteenionta jauhoseosta (esim Urtekram yleisleivontamix)
½ dl perunajauhoja
½-1 dl (kookos)sokeria
1½ tl leivinjauhetta
1 lusikankärjellinen vaniljansiemeniä
ripaus suolaa
öljyä vuoan voiteluun

Täyte
1/3 prk Plantin kauravispiä/1 dl jääkaappikylmää kookoskermaa
50-80g vegaanista valkosuklaata esim Dammenberg tai iChoc
5 mansikkaa ja/tai pieni kourallinen mustikoita
(½ dl kasvimaitoa/mehua kostutukseen)

Kuorrute
2/3 prk Plantin kauravispiä/2 dl kookoskermaa
tuoreita marjoja
syötäviä kukkia
muita mieleisiä koristeita

Sekoita kaikki taikinan ainekset keskenään huolellisesti, että siitä tulee tasainen ja anna turvota muutama minuutti. Pingota leivinpaperi 16 cm irtopohjavuoan pohjalle ja öljyä vuoan reunat. Kaada taikina vuokaan ja paista 200 asteisessa uunissa 25-30 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja hammastikkuun ei jää taikinaa kun sen pistää keskelle kakkua.

Anna kakun jäähtyä kunnolla ennen leikkaamista ja täyttämistä.

Leikkaa jäähtynyt pohja kahteen osaan. Valmista täyte vaahdottamalla kauravispi tai jääkaappikylmä kookoskerma. Sulata valkosuklaa ja sekoita se kermaan. Survo mansikoita haarukalla ja lisää nekin kermaseokseen.

Kostuta kakun alapuoli ja väärinpäin asetettu yläpuoli kasvimaidolla tai mehulla halutessasi. Levitä kerma-valkosuklaaseos pohjan päälle tasaisesti ja nosta yläpuoli oikeinpäin päälle ja nosta jääkaappiin tekeytymään. Tässä vaiheessa parhaiten leikattavan kakun saa kun kakun antaa tekeytyä yön yli ennen kuorruttamista. Mutta tarvittaessa kakun voi tarjota jo puolen tunninkin jääkaapissa tekeytymisen jälkeen, mutta tällöin täyte ei ole yhtä kiinteää.

Kun kakku on ollut tekeytymässä jääkaapissa, kuorruta se. Vaahdota kauravispi/kookoskerma ja levitä kakun päälle. Asettele kerman päälle marjat ja kukat. Tarjoile.


Vinkit
  • Jauhoina toimi mielestäni parhaiten Urtekramin yleisleivontamix. Myös viljatuotteen vaalea jauhoseos toimii. Jos käytät eri jauhoja lisää niitä ensin hieman vähemmän ja tarvittaessa lisää jos taikina on todella löysää. Gluteenittomat jauhot turpoavat eri tavalla kuin vehnäjauhot.
  • Jos haluat isomman kakun, kaksinkertaista ohje ja käytä 24-26 cm irtopohjavuokaa.
  • Plantin kauravispi (eli se purkki jossa lukee creamy dessert) toimii jämäkän rakenteensa puolesta kakussa hyvin, samoin jääkaappikylmä kookoskerma (eli jääkaapissa säilytetyn kookosmaitotölkin valkoinen, kiinteä kermainen osa). Jos käytät muuta kermaa se saattaa kakun välissä olla liian löysää, kannattaa silloin laittaa vain ohut kerros täytettä.
  • Suosittelen valmistamaan kakun edellisenä päivänä, jolloin siitä tulee valmiina kaikkein mehevin ja täyte on tällöin kiinteimmillään. Suklaa hyydyttää täytettä hieman, mutta jos se ei saa jäähtyä kunnolla on kakkua hankala leikata.

Seuraa Ruoka-alkemistia myös somessa!
Facebook
Instagram
Pinterest

10 kommenttia :

  1. Hyvältä näyttää! Kuinka rasvaista kookosmaitoa käyttäisit tässä? Eri merkkien maidoissa taitaa olla jonkin verran hajontaa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ohjeessahan puhutaan kookoskermasta, eli siitä kookosmaidon rasvaisesta osasta. Mitä enemmän rasvaa kookosmaidossa, sen enemmän sitä kermaista osaa :) Käytän ite yleensä pirkan kookosmaitoa, sillä siitä tulee ihan sopiva määrä kookoskermaa.

      Eli ei kannata ostaa niitä vähärasvaisia kookosmaitoja tähän tarkoitukseen!

      Poista
    2. Joo, näin siis ymmärsinkin että käytetään ”maidon kiinteä kerma” :D Mutta just se kun niissä maidoissa se rasva% taitaa vaihdella ihan jostain 7% aina johonkin >22% niin se että mistä sitä kermaa tulee tarpeeksi. Mutta Pirkka siis selvästi hyväksi havaittu!

      Poista
    3. Hyvä että teksti oli tarpeeksi selkeä! :) Joo, joissain kookosmaidoissa tuota prosenttua ei ole taas ollenkaan, joka on tosi sekavaa. Oon huomannut kuitenkin että kookosmaidoissa on tosi paljon ns. Laatueroja. Rainbown kookosmaidosta tulee tosi vaihtelevasti kookoskermaa ym. Siksi oon todennut että toi pirkka on aina varma vaihtoehto :)

      Toki voi ostaa myös suoraan kookoskerma tölkin/tetran, jolloin sitä kookosvettä ei ole purkissa juuri lainkaan, jolloin saa myös varmasti sen kermaosan talteen.

      Jos tuntuu että kookoskermaa ja pirkan kookosmaitoa ei löydy, turvallinen vaihtoehto on ottaa kaksi tölkkiä mitä tahansa korkearasvaisempaa kookosmaitoa ja kokeilla tuleeko yhdestä purkista tarpeeksi ja jatkaa tarvittaessa seuraavasta!

      Poista
  2. Kookos maito ei löytynyt, niin rohkeesti laitoin kauramaitoa. Voin kertoa, ettei kyllä pysy sillä kasassa ollenkaan. Ja käytin viljatuotteen gluton vaaleita leivontajauhoja ja peruna jauhoja. Tuo viljatuotteen jauho on mun makuun näköään liian rakeinen. Ei oikei tullut hyvä kakku näullä muunnoksilla. Tarvii joku kerta kokeilla ihan näillä ohjeilla.
    Oon yli 4v etsinyt gluton ja vegaanista täytekakunpohjaa... Noh, pitää vaan yrittää kovemmin.
    Entisessä elämässä gluton täytekakku oli mun pravuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!
      Käytitkö siis kuorrutteen kookoskerman tilalla kauramaitoa? Reseptissähän ei kookosmaitoa käytetä, vaan nimenomaan kookoskermaa eli kookosmaitotölkin kermaista osaa. Ja mikäli korvasit kookoskerman kauramaidolla, ei ole ihme jos jotain meni pieleen!
      Kookoskermahan on siis kermaista ja paksua vispattavissa olevaa ja sitä käytetään kerman asemesta tässä reseptissä. Jos kookoskermatölkkiä ei ole saatavilla, voi kookosmaitotölkistä kaapia jähmettyneen osan eli kookoskerman. Jos sitäkään ei ole saatavilla, kannattaa ostaa gluteenitonta vaahtoutuvaa kasvipohjaista vispiä kuten vaikka tuo Plantin kauravispi, joka reseptissäkin mainitaan. Nykyään tosin suosisin Kaslinkin kauravispiä, jonka saa vatkattua hyvin tymäkäksi vaahdoksi, joka varmaankin pärjäisi suklaaseen yhdistettynä kakun välissä!

      Harmi ettei käyttämäsi gluteeniton jauhoseos toiminut. Gluteenittomissa jauhoseoksissa on toki paljon eroja, sillä osa sitoo nestettä enemmän kuin toiset ja joissain rakenne on tosiaan rakeisempi. Millä tavalla tämä rakeisuus viljatuotteen jauhoseoksessa sinua häiritsi? Rakeisuus ei mielestäni tunnu enää valmiissa tuotteessa niinkään.

      Käytin tässä tosiaan mainitsemaani Urtekramin jauhoseosta, joka sitoo kosteutta ehkä hieman enemmän kuin muut jauhoseokset, joten jos sen vaihtaa, voi jauhoja joutua käyttämään hieman enemmän sopivaan lopputulokseen. En ole tästä tosin varma, sillä en ole kokeillut tätä reseptiä muilla jauhoseoksilla.

      Suosittelen siis kokeilemaan reseptiä oikeilla aineksilla, niin se saattaa onnistua paremmin. Mutta tässä on myös toinen, uudempi, gluteeniton kakkupohjaohjeeni, joka onnistui testikerroilla ainakin tosi hyvin. Siinä on myös hieman kuohkeampi rakenne verrattuna tähän ohjeeseen :) Tuossa uudemmassa reseptissä käytin juuri Viljatuotteen vaaleaa jauhoseosta, jonka rakeisuus ei ainakaan minua häirinnyt valmiissa tuotteessa.
      http://ruoka-alkemisti.blogspot.com/2019/05/kuohkea-gluteeniton-ja-vegaaninen.html

      Leivontaintoa!

      Poista
  3. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun tein sekä gluteenitonta että vegaanista täytekakun pohjaa. Onneksi oli kakku tekeillä ihan vain "omaksi iloksi", sen verran jännä kokemus oli :D Ensiksi yllätyin kuinka löysää taikina oli ja tästä syystä se valui osittain ulos kakkuvuuasta uunissa XD Käytössä oli siis irtopohjavuoka ja Pirkan gluteeniton jauhoseos. No, kaikesta huolimatta kakku paistui ja pysyi kasassa ja ihan hyvänmakuinenkin tuli, eli kiitos ohjeesta :) Oppimisen kannalta ja huumorilla meni tämä ensimmäinen gluteeniton leipomiskerta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Jopas on tapahtunut! Jotkut irtopohjavuoat ovat tosi löysiä että nykyään aina varmuudeksi laitan leivinpaperin vuoan pohjalle ja sitten irtorenkaan paikoilleen niin se tiivistää vuoan ettei mitään pääse valumaan :) varmasti myös jauhoseos aikuttaa rakenteeseen, tuo urtekramin seos taisi imeä nestettä vähän enemmän. Mutta hyvä kuulla että kakku oli kuitenkin onnistunut!

      Poista
  4. Voikohan pohjan pakastaa vai kärsiiköhän gluteeniton pohja pakastamisen, onko esim hankalampi leikata pakastamisen jälkeen (muuttuuko mureammaksi)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, en ole valitettavasti kokeillut pohjan pakastamista että en osaa sanoa. Veikkasin että lyhyt pakastaminen ei vaikuta paljoa rakenteeseen mutta pidempi pakastus voi kuivattaa ja tehdä murenevamman

      Poista

Mitä pidit? Olisi mahtavaa jos kommentoisit!

Blogger Widget